Veli Pekka ja Minna Joki-Erkkilä - Löysimme voiman antaa anteeksi

Löysimme voiman antaa anteeksi tyttäremme surmaajalle Joki-Erkkilät menettivät Laura-tyttärensä vuoden 2011 tammikuussa, kun tämä kuoli muslimimiehen väkivallan uhrina. Järkyttävästä tapahtumasta tuli vanhemmille heidän elämänsä tärkein taitekohta. Minna: Kun tieto poliisilta tuli, Vellu meni niin huonoon kuntoon, ettei hän pystynyt hoitamaan mitään asioita. Hän vain huusi ääneen. Minuun iski huoli Saara-tyttärestämme, joka oli tuolloin Uudessa-Seelannissa. Tahdoin, että hän kuulee uutisen minulta, eikä vaikka Facebookin kautta joltain toiselta, jotta pystyisin auttamaan häntä. Tavoitin hänet soittopyynnön jätettyäni. Sovimme, että hän lähtee heti seuraavalla lennolla Suomeen. Veli-Pekka: Lääkärinä ymmärsin fyysistä kipua – sitä, miltä käden tai jalan katkeaminen tuntuu. Nyt ajattelin, miten pientä se onkaan siihen verrattuna, kun oma tytär murhataan. Mitään ei ollut tehtävissä. En ollut tiennyt, että ihminen voi kokea niin suurta, kovaa, henkistä kipua. Ihmisen koko minuus ja sielu murentuivat. Veli-Pekka: Seuraavina päivinä ja viikkoina tajusin, ettei kukaan pystyisi minua auttamaan, vaikka apua minä tarvitsin. Siksi ryhdyin etsimään sitä Jumalalta. Näin kirjahyllyssämme valkokantisen vihkiraamattumme ja avasin kansilehden. Siinä luki Pyhä Raamattu. Sanojen päällä lepäsi pienen käden siluetti. Tiesin, että päiväkodissa kaikki neljä lastamme olivat piirtäneet oman kätensä ääriviivat ja leikanneet paperin niiden mukaan. Katsoin leikkeen taakse, ja sieltä löytyi pienellä Lauran nimi. Tuntui kuin hän olisi kehottanut: ”Isä, lue tätä Raamattua.” Ja niin minä tein. Huomasin tuskani lieventyvän aina, kun avasin Raamatun – ja voimistuvan, kun suljin sen. Minna: Itse olin kuin pimeässä geelissä, jossa ei ollut mitään hyvää eikä kaunista. Suoritin kellon mukaan tehtäviä, laitoin lapsille ruokaa. Meillä oli yksi hengellinen cd-levy, jota Vellu soitti tultuaan uskoon. Minua se ärsytti. Suostuin kuitenkin lähtemään hengellisiin tilaisuuksiin, kun Vellun sisko pyysi seurakseen. Kun puolestani rukoiltiin, huomasin oloni helpottuvan. Kerran naissopraano lauloi äärettömän kauniisti: Jumala voi kaiken parantaa. Kaksi ensimmäistä sanaa tulivat voimakkaasti, kaksi viimeistä hiljaisemmin. Laulu kosketti ja hoiti minua syvästi. Muut eivät sitä kuulleet. Olen varma, että se oli enkelin laulua, joka auttoi minua etsimään Jeesusta. Halusin pois pimeydestä ja niin jätin elämäni Hänen käsiinsä alttarilla rukouksessa, hengellisessä tapahtumassa. Pääsin valoon, missä näin hyvyyden, auringon ja kuulin lintujen laulun. Yllätyin, kun tuttavat totesivat minun muuttuneen ja vointini parantuneen, vaikka en ollut kertonut heille uskoontulostani. Veli-Pekka: Ennen ajattelin suurimmaksi osaksi itseäni ja lakaisin vaikeat asiat maton alle. Pelkäsin kuolemaa. Jos kärsin selkävaivoista, tahdoin heti magneettikuvauksien varmistavan sen, ettei ole kyse syövästä. Nyt on toisin. Tahdon elää sitä hyvää elämää, johon Jeesuksen opetukset Raamatussa antavat käytännön ohjeet. Aluksi tunsin suurta vihaa Lauran murhanneen miehen isää kohtaan. Miksi hänen pojastaan oli tullut väkivaltainen radikaalimuslimi? Kristittynä olen pyrkinyt Jeesuksen esimerkin mukaisesti rakastamaan ja ymmärtämään vihamiehiäni, sillä niin kuin Raamatussa sanotaan, he eivät tiedä, mitä tekevät. Itse prosessoiden en olisi kyennyt antamaan tekoa anteeksi, mutta Jumala antoi siihen voiman. Minna: Uskoontulon myötä olen saanut uuden aviomiehen! Parisuhteemme on eheytynyt ja kykenemme olemaan toisillemme rehellisiä. Veli-Pekka on keventänyt työelämäänsä saadakseen aikaa Raamatun opiskeluun ja opettamiseen, jotta oppisimme tuntemaan Jumalaa ja Hänen hyvyyttään vieläkin enemmän. En kaipaa entisestä elämästä muuta kuin Lauraa.