Luvalla kannettu – Ami Tuomarila – Ihminen tavattavissa mentor

Mistä löydän rakkauden, onko minun ansaittava se, saanko jostain luvan levollisuuteen, kannettuna olemiseen?

Luvalla kannettu on paradoksaalinen lähestyminen rakkauteen omasta lähtökohdastani käsin. Se on kaari pelosta rakkauteen, menneisyydestä tähän päivään ja yhteyteen…

Kun näin vihreiden versojen työntyvän läpi suonjään toivoni heräsi uudelleen ja kukat eivät enää lakastuneet ikävän tunteen sylissä.

_______________________________

Suolammessani asusteli muutama vuosi sitten alkutalvesta, noin viikon verran joutsen, se taisi olla vielä kovin nuori, kun oli harmaa väriltään. Lampi kuitenkin jäätyi pikku hiljaa ja joutsen joutui tulemaan lammen reunalle nukkumaan yönsä. Eräänä aamuna en joutsenta enää nähnyt, sen oli ilmeisesti kettu vienyt.
Tyhjyys ja epätoivo valtasivat minut. Samalla tunsin, että jostain syvältä nousi vihaa ja surua. Mietin... Käykö meille noin rakkaudettomassa ympäristössä, kun joudumme hylkäämään itsemme, omat tunteemme ja tarpeemme, hakien hyväksyntää, kuten myös myöhemmin elämässä, ettei meitä vaan hylättäisi.
Mistä siis löydän rakkauden ja onko minun ansaittava se? Tuntuuko se? Saanko jostain luvan levollisuuteen, kannettuna olemiseen? Milloin tuomio päättyy? Milloin vapaudun, pelastaudun ulos tästä rasitteettoman reippaasta ja näkymättömän pelastajan roolistani, olen kysynyt? Jolla on ainainen huoli niskassaan ja tunne ettei koskaan riitä. Olen selviytynyt elämässäni niin pitkällä tuntosarvieni päässä, ettei minua ole edes näkynyt.
Inhimillisyydestä on sakotettu. Koska on olemassa tietyt säännöt ja arvot... oikeatkin, mutta joita rakkaudettomuudesta käsin on katsottu ja valvottu.
Niihin ajatuksiin missä menneisyyden äänet kaikuvat, ovat antaneet minulle ehdollisen luvan olla näkyvänä itselle ja tätä kautta muille, kohdatessani sitten vahvuutta tai heikkoutta... niin, aina on ollut läsnä vahvuuspaine...
Miten voin vapauttaa itseni Rakkauteen, siihen arvoon, jossa olemme syntyneet? Onko siis uskaltauduttava menemään menneisyyden läpi, totuuteen.
Uskallanko alkaa tuntea, niitäkin tunteita, mitkä vääjäämättä nousevat menneisyyden kokemuksista ja joiden seurauksena saatan alkaa suojautumaan, ajattelemaan?
Ego murtuu Rakkauden vahvistuvasta voimasta, sen sallivasta syleilystä, joka kuljettaa yhteyteen ja näin totuus näyttäytyy olemisen, läsnäolon tilassa, olen siis riippuvainen rakkaudesta.
Kuin näin vihreiden versojen työntyvän läpi suonjään, toivoni heräsi uudelleen ja kukat eivät enää lakastuneet... ikävän tunteen sylissä.
Kysymys kuuluukin mihin uskon? Pelkoon vai Rakkauteen?

______________________________

Tämä video on toinen osa henkisen kasvun kolmen videon sarjasta.
Ensimmäinen osa Luvattu Maa...    • Luvattu Maa – Ami Tuomarila – Ihminen...  

https://www.amitavattavissa.fi
[email protected]

Videon tuotanto:
Ile Laine / Final Cut Productions Oy
https://www.finalcutpro.fi