Kaamosmasennus - Mitä kaamosmasennus on? - Lyhyt versio

Описание к видео Kaamosmasennus - Mitä kaamosmasennus on? - Lyhyt versio

Kaamosmasennuksen taustaa:
Yhdysvaltalainen insinööri Herbert Kern kirjasi 1960-luvulta alkaen tarkasti mielialansa muutokset. Merkinnöistä paljastui rytmi. Talvet hän oli synkkä, mutta keväällä mieliala singahti maanisuuteen asti. Parin vuosikymmenen merkintönsä hän luovutti tutkijoille.

Kern halusi löytää elimistöstään mielialojaan säätelevän mekanismin. Jokin hänessä reagoi valon määrään ja oli yhteydessä mielialan aaltoiluun. Unihormoniksi kutsuttu melatoniini vaikutti mahdolliselta. Melatoniinin eritys säätelee nukkumista ja muita hormoneja. Sitä erittyy illasta aamuun. Hämärästä valoon.

Kävi ilmi, että öisen melatoniininerityksen lopettamiseen tarvitaan kirkasta, yli 2 500 luksin valoa. Pohjoisella pallonpuoliskolla on talvella aamuisin liian pimeää. Tutkimusryhmä kokeili käyttää auringon korvaajana kirkasta keinovaloa aamulla. Herbert Kernistä tuli ensimmäinen potilas, jonka masennusta hoidettiin kirkasvalolla. Hoito toimi. Kern parani.

Loka- ja marraskuu tuovat Suomeen pimeyden. Silloin valon vähyys lamaannuttaa mieltä. Kaamosmasennus on vuodenaikaan liittyvää mielialan laskua, joka toistuu säännöllisesti tiettynä vuodenaikana ja lievittyy, kun vuodenaika vaihtuu.

Suomalaisista 2–10 prosenttia kärsii selvästä kaamosmasennuksesta ja paljon useammat sen lievemmästä muodosta, syysväsymyksestä. Kaamosmasentunut on väsynyt runsaastakin nukkumisesta huolimatta. Mieli on synkkä eikä mikään oikein tuota iloa. Uteliaisuus ja into asioihin häviävät.

Lue lisää kaamosmasennuksesta ja kirkasvalolampuista: https://mielipalvelut.fi/artikkelit/k...

Varaa tapaamisaika asiantuntijalle ja keskustele hänen kanssaan kaamosmasennuksesta, sen oireista ja hoidosta: https://mielipalvelut.fi/ajanvaraus/

Комментарии

Информация по комментариям в разработке