virsi 105, Aurinkomme ylösnousi

1. Aurinkomme ylösnousi, / paistaa voittovuorella. / Lämmin valo sieltä loistaa, / surut, murheet hajottaa. / Kokoon tulkaa, taivaan linnut, / suvi-ilmaan puhtaaseen. / Visertäkää, pienet leivot, / viinipuussa tuoreessa.

2. Kylmä talvi pois on mennyt, / myrskysää on lakannut, / lumipilvet hajotetut, / kylmä sumu selvinnyt. / Lehti puhkeaa jo puihin, / valkoruusut aukeilee. / Lounatuuli hiljaisena / Eedomista puhaltaa.

3. Kesälinnut taivaan alla / iloisina lentävät. / Sulaneella sydämellä / laulaa toukomettiset. / Elämä ja autuus loistaa / Herran seurakunnassa. / Aurinko on ristin päällä / valkea ja punainen.

4. Armon Henki täyttää mielet / murheelliset ilolla. / Rauhan tyven, puhdas ilma / Jeesuksesta virtailee. / Epäilysten alta nousee / köyhä sielu kiittämään. / Ikävöitsen täältä päästä / kotimaahan ikuiseen.

Leonard Typpö 1902. Virsikirjaan 1986.



Virren tarina "lähde virsikirja":

Leonard Typön pääsiäisvirsi puhuttelee ja kuvailee veisaajiaan taivaan linnuiksi, aivan kuten Lars Levi Laestadius heltyi tekemään kuuluisassa jäähyväissaarnassaan ("te pulmukaiset ja satakieliset"). Muuten sen runsas kuvakieli perustuu pääosin Raamattuun.

Kevään kuvauksen (2. säk.) vastine on Laulujen laulun (Korkean veisun) 2. luvussa. Ns. vanhan (vuoden 1776) Kirkkoraamatun sana ”lounatuuli” tarkoittaa etelätuulta. Edom löytyy Raamatun kartoista, Kuolleenmeren eteläpuolelta. Seurakunnan jäseniä tarkoittavat kesälinnut palaavat kuvaan 3. säkeistössä, myös nykypolvelle outo toukomettinen, joka poistui raamatunsuomennoksesta 1933 ja virsikirjasta ("mettinen") jo 1886; sana tarkoittaa metsäkyyhkyä (vrt. 281:4).

Kun näin on kuvailtu elämän ja autuuden loistoa Herran seurakunnassa, palataan itse elämän lähteeseen, ristiinnaulittuun ja ylösnousseeseen Vapahtajaan. Auringolla Kristusta merkitsevänä kielikuvana on vanhat perinteet. Sanapari "valkea ja punainen" liittyy vanhan Kirkkoraamatun sanaan: "Minun ystäväni on valkia ja punainen" (Kork. v. 5:10); punainen on Jeesuksen sovintoveren väri.

Keskelle tätä elämän ja autuuden loistoa helähtää ja jää soimaan Herran kansan koti-ikävä: "Ikävöitsen täältä päästä kotimaahan ikuiseen."

Leonard Typpö (1868­-1922) oli maanviljelijä ja lestadiolainen saarnaaja, kotoisin Kalajokilaaksosta, Rautiosta, joka nyt kuuluu Kalajoen kaupunkiin. Nuorena miehenä hän oli joitakin vuosia Amerikassa. Typpö oli aikansa vanhoillislestadiolaisuuden johtavia hahmoja. Hänen nauttimastaan luottamuksesta kertoo se, että hän oli kymmenisen vuotta kansanedustajana. Tämä virsi ilmestyi ensi kerran Typön 1902 julkaisemassa laulukirjassa Siionin kansan matka-laulut elämän tiellä. Monet hänen laulunsa tuntuvat voimakkaan inspiraation synnyttämiltä – varsinkin tämä!

Virren säveltäjä Jonas Andersson (1851-1913) oli ruotsalainen maanviljelijä, kotoisin Forsasta Hälsinglandista. Jo lapsena hän oli kiinnostunut hengellisestä musiikista, ja nuorukaisena hän rakensi itselleen virsikanteleen eli psalmodikonin oppiakseen laulamaan ja soittamaan kuulemiaan sävelmiä. Andersson hoiti sekä kunnallisia että seurakunnallisia luottamustehtäviä kotiseudullaan ja oli myös valtiopäiväedustajana. Vuodesta 1903 hän toimi Evankelisen Isänmaasäätiön (Evangeliska Fosterlands-Stiftelsen, EFS) maakunta-asiamiehenä. Anderssonin säveltämistä hengellisistä lauluista tunnetuin on "Oi katsohan lintua oksalla puun". Reipas sävelmä, jolla lestadiolaiset ovat tätä Leonard Typön virttä laulaneet, on syntynyt EFS:n laulukirjaa Sionstoner ('Siionin sävelmiä') varten.

Tauno Väinölä