Tarja Halonen valtioneuvoston viestinnän haastattelussa

Tarja Kaarina Halonen on Suomen ensimmäinen naispresidentti ja myös ensimmäinen naisulkoministeri.

Suomen ylioppilaskuntien liitossa (SYL) poliittisen toimintansa aloittanut Halonen toimi pääministeri Kalevi Sorsan eduskuntasihteerinä 1974. Helsingin kaupunginvaltuustossa hän vaikutti 1977–96. Hänet valittiin SDP:n kansanedustajaksi ensimmäistä kertaa 1979 ja siitä eteenpäin viidelle kaudelle peräjälkeen.

Eduskunnassa muun muassa sosiaali- ja lakivaliokunnissa toiminut Halonen aloitti pitkän ministeriuransa Holkerin hallituksen toisena sosiaali- ja terveysministerinä sekä pohjoismaisena yhteistyöministerinä. Vuonna 1990 oikeusministerin paikka jäi hallituksen henkilövaihdosten jäljiltä tyhjäksi. Uudeksi oikeusministeriksi valittiin Halonen, ja hän oli virkamiesministeri Inkeri Anttilan jälkeen ensimmäinen nainen tehtävässä.

Lasikattojen särkeminen jatkui myös Lipposen hallituksissa, kun Halonen toimi molemmissa Suomen ensimmäisenä naispuolisena ulkoministerinä. Haloselle kertyi yli 3 200 ministeripäivää.

Halonen asettui SDP:n presidenttiehdokkaaksi ja jätti molemmilla äänestyskierroksilla taakseen Esko Ahon. Tarja Halonen valittiin tasavallan presidentiksi vuonna 2000 ja uudelle kaudelle vuonna 2006, jolloin vastaehdokkaana oli Sauli Niinistö. Suomen ensimmäisen naispresidentin politiikassa keskeisiä teemoja ovat olleet ihmisoikeudet, demokratia ja kansalaisyhteiskunta sekä sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo.

Halosen kausilla presidentin valtaoikeudet ja perustuslain uudistus olivat paljon esillä, ja hän puolusti presidentin ulkopoliittista ja arvovaikuttajan roolia. Kansainvälisiä luottamustehtäviä Halosella oli etenkin YK:n organisaatioissa ja muun muassa Kansainvälisen naisjohtajaverkoston (CWWL) puheenjohtajana (2009–14).