Eila | Studio-Olohuone

Описание к видео Eila | Studio-Olohuone

"Opetusta pitäisi olla – Ei pysy muuten mukana!"

Studio-Olohuone-hankkeen vapaaehtoistoiminnassa mukana ollut Eila Junttanen asuu yksin Maavedellä ja esittelee omaa virikkeellistä arkeansa jota mm. luonto tarjoaa.

Eila on asunut Joroisten Maavedellä jo 59 vuotta. Hän on seurannut vierestä, kuinka syrjäseutujen palveluja karsitaan ja niiden asteittaisen siirtymisen digi-maailmaan.

Eilalla on kotipihalla rikas luonto ja varsinkin lintujen seuraaminen on mieluisaa kukkien kasvattamisen ohella. Yhteisöllisyyttä tuo viikoittaiset pelitapaamiset ystävättärien kanssa. Eila on myös tutustunut ja hyvin innostuneesti käyttänyt myös tablettia, joka avartaa maailmankuvaa. Opastusta sekä kyytejä hän kuitenkin kaipaa lisää.

Studio-Olohuone-hankkeen tavoitteena on opastaa ja rohkaista yli 65–vuotiaita kotona yksin tai sairaan puolisonsa kanssa asuvia ikäihmisiä käyttämään omia mobiililaitteitaan monipuolisesti sekä tutustumaan Studio-Olohuoneen YouTube-kanavan kautta tarjottavaan paikalliseen, virikkeelliseen ja monipuoliseen vapaa-ajanohjelmistoon ja -toimintaan.

Studio-Olohuoneen piloottiryhmän muodostavat 10 joroislaista ikäihmistä. Jokaisella heistä on käytössään tabletit, jonka käyttämisessä rohkaistaan ja tarvittaessa myös opastetaan. Piloottiryhmä antaa myös palautetta, jota keräämällä ja tarkastelemalla Studio-Olohuone kehittää ja muotoilee palveluaan.

Tapaa heitä arjen askareissa!

Комментарии

Информация по комментариям в разработке