Autiotalo & Morsiamen niskat poikki

Описание к видео Autiotalo & Morsiamen niskat poikki

Tämä talo on jäänyt 70-luvun puolessa välissä autioksi kylmilleen vailla sähköjä kun viimeinen asukas on poistunut ajasta ikuisuuteen.
Tämä autiotalo on erittäin poikeuksellinen kohde minun videoilla, siksi että tästä paikasta on huolehdittu jolloin luonto eikä vandaalit ole päässeet iskemään kynsiään tähän reilusti yli 200 vuotiaaseen talo vanhukseen.
Minä omassa päässäni mietin tätä kuvatessa että ehkä voisi sanoa että liian hyvässä kunnossa oleva kohde minun makuuni, mutta tämä vanha Etelä-Pohjalainen talo on kuitenkin erittäin komea niin päältä kuin sisältä.
Tässä talossa on joskus aikoinaan sattunut todella ikävä onnettomuus missä tapaturmaisesti henkensä menetti morsian just sinä päivänä kun kaikki oli kuin ruusuilla tansimista...
Sulhanen oli tullut hakemaan talosta morsianta kotiinsa ja he olivat saaneet kaikki nuorikon tavarat hevosen kärryille missä istuivat jo vierekkäin penkillä että matka voisi alkaa yhteiseen kotiin...
Kärryillä morsian muisti juuri ennen kuin lähtivät liikkeelle että hänellä jäi yläkertaan vielä lakana jonka tahtoisi mukaan, morsian meni yläkertaan ja löysi lakanan...
Mutta sitten kävi huonosti katossa oli luukku mitä kautta huonekaluja oli siirretty ja tietysti avoimena, morsian putosi luukusta alas jolloin niskat katkesivat.
Näin se onnenpäivä kääntyi suureksi suruksi...

8/120

Liity kanavalle ja nauti eduista:
   / @lonelyurbanex  

Комментарии

Информация по комментариям в разработке