Lasten ja nuorten rasvamaksa

Описание к видео Lasten ja nuorten rasvamaksa

Rasvamaksa on Suomen yleisin maksasairaus ja sitä esiintyy jopa neljäsosalla aikuisväestöstä. Heistä joka viidennellä maksan rasvoittuminen on edennyt maksatulehdukseksi, joka voi johtaa maksakirroosiin ja maksasolusyöpään. Rasvamaksa on maksasolusyövän tärkein syy.
Rasvamaksatauti on yleistynyt ylipainon yleistymisen myötä. Rasvamaksan taustalla on useimmiten vyötärölihavuus, mutta myös normaalipainoisen maksa voi olla rasvoittunut.

Myös lasten ja nuorten maksa voi rasvoittua. Ylipainoon liittyvä rasvamaksatauti on nykyisin lapsuusiän yleisin maksasairaus. Rasvamaksataudin yleisyyt¬tä suomalaislapsilla ei tiedetä. Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan rasvamaksatautia esiintyy jopa 10 prosentilla kaikista ja 40 prosentilla ylipainoisista lapsista.

– Rasvamaksataudin syntymekanismit ovat samankaltaiset lapsilla ja aikuisilla. Ylipainon ohella monet perintö- ja ympäristötekijät vaikuttavat sairastumisriskiin. Etenkin rasvamaksataudin esiintymisen suvussa on todettu altistavan rasvamaksalle, mutta perintötekijöiden ja elintapojen osuutta on vaikea erottaa toisistaan, kertoo erikoistuva lääkäri ja väitöskirjatutkija Linnea Äärelä Valkeakosken lastenneuvolasta ja Tampereen yliopiston Lasten terveyden tutkimuskeskuksesta.

Luento on pidetty Munuais- ja maksaliiton järjestämällä Maksaviikolla toukokuussa 2022.

Комментарии

Информация по комментариям в разработке