Ismo Alanko, Stefan Lindfors ja Tino –haast. "Hyvät, pahat ja rumat" -ohjelmassa 3, 1992 (Vhs-rip).

Ismo Alanko, Stefan Lindfors ja Tino –haastattelu "Hyvät, pahat ja rumat" -ohjelmassa 3, 1992 (Vhs-rip, mono).

Helsingin Sanomat 22.3.1992: "Elämää rockin ja teatterin rajamailla Parastani en ole vielä antanut, sanoo Suomi-rockin ihmemies Ismo Alanko" (otteita)
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-20000...

Helsingissä saa tänään ensi-iltansa Ismo Alangon ja Kirsti Kuosmasen käsikirjoitukseen sekä Alangon musiikkiin perustuva esitys Grande finale eli suuri kusetus. Housebändissä soittavat Sielun veljien muusikot, rooleissa on freelancer-näyttelijöitä Tomi Salmelasta Sanna Fransmaniin.

"Taidettahan tämä ei ole", Alanko luonnehtii luomustaan, "vaan showbisnestä". Muuta tietoa Grande finalesta ei Alangolta sitten saakaan kuin penäämällä. "Voinko kertoa juonen?" Alanko kysyy lupaa esityksen ohjaajalta Kari Väänäseltä. Kun lupa tulee, Alanko paljastaa salaisuuden.
"Tämä kertoo tähdistä." Tähtiin viittaa myös esityksen nimen alkuosa Grande finale. Suuri kusetus taas on yleiskommentti maailmasta, jossa elämme. "En minä tiedä, mitä tämä on. Jonkun mielestä tämä on murhenäytelmä, jonku mielestä komedia, jonkun mielestä musikaali tai kabaree."

Käsikirjoituksen teko oli muusikolla kuitenkin uusi aluevaltaus. "Olen jo pitkän aikaa halunnut kirjoittaa muutakin kuin laulutekstejä." Minispektaakkeleja Alanko on toteuttanut toki aiemminkin. Sielun Veljien keikat olivat parhaimmillaan totaalista teatteria. Bändin lavasäteily oli äärimmäisyyteen vietyä ilmaisua - kiihkeää, maanista uhoa ja raivoa. Parhaimmillaan esitykset tarjosivat puhdistavan kokemuksen niin esittäjille kuin yleisöllekin.

Kaikesta innosta huolimatta teatteri on Alangon uralla vain sivujuonne. Grande finalen jälkeen Alanko aikoo taas vetäytyä laulun kirjoittajaksi ja esittäjäksi. Millaisten laulujen, sitä muusikko ei kai itsekään tiedä. "Minulla on joitain ajatuksia, jopa joitakin biisejä valmiina. Sisäinen paine, tarve tehdä biisejä on hirveä. Uskon, että sisälläni on paljon asioita, jotka voivat purkautua lauluina, kunhan vain saan aikaa itselleni. Mutta asia kerrallaan. Nyt olen nauttinut suunnattomasti tämän jutun tekemisestä, tästä tekoprosessista."

"Mediapelissä olen ollut aika huono. En ole yrittänyt antaa itsestäni mitään valmista kuvaa vaan olen toiminut fiilispohjalta." Onko jatkossa siis luvassa seesteistä aikuisrockia tai poppia? Ainakin se olisi uutta ja yllättävää. Omasta musiikistani minulla on sellainen tunne, että parhaiden juttujen pitäisi vielä olla tulossa. En ole sillä tavalla innoissani, että olen tehnyt jotain ihan mieletöntä, että nyt se on näytetty ja tehty." "Se on ihan hyvää kamaa mutta parempaankin pystyy", Alanko kuittaa. Muuten Alanko ei juuri omaa uraansa haluaisi lähteä arvioimaan. Kehujia on riittänyt muutenkin. "Itsellä täytyy olla taju siitä, missä mennään. Täytyy luottaa siihen, että itsekritiikki pelaa", hän väistää selkääntaputtelijoiden luomat paineet.

"Apurahajärjestelmä on kaksipiippuinen juttu; esimerkiksi teatteripuolella ylläpidetään ihan kuolleita laitoksia." Toisaalta myös Grande finale on tehty osin apurahojen avulla. Alanko itse sai Georg Malmstén -säätiöltä 12000 markkaa, joka on kokonaan sijoitettu esitykseen.

"En näe mitään väärää apurahojen jakamisessa. Mutta jos tuntuu, etteivät rahat yhteiskunnassa riitä ja kollektiivisesti päätetään lopettaa kulttuurin ja taiteen tukeminen, niin sekin on ihan OK. Silloin pitäisi kyllä lopettaa myös urheilun tukeminen." Suomen valtionteatterin esittämän Grande finale eli suuri kusetus -näytelmän ensi-ilta on Vanhalla ylioppilastalolla sunnuntaina 22.3.1992 klo 20.