Скачать или смотреть Tarinaa Paska-Erkosta / Haakon Uddfolk Reposaari

Haakon Uddfolkin esitelmä Satamapuistossa Reposaaripäivillä 2021.

Videokuvaus Pertti Hämäläinen


Katkelma esitelmästä…

FRANS ISAK ERKKO. Kaikki räpsööläiset tunsivat hänet nimellä Paska-Erkko.
Tarina liittyy sarjaan ”REPOSAAREN KUULUISUUDET”.​ Haakon Uddfolk 23.7.2021_m
Esitys: Reposaari-päivät 31.7.2021. ​

Frans Isak Erkko s. 18.5.1871 Eurassa, k. 21.8.1961 90-vuotiaana Porissa.
Erkko tuli Reposaarelle 1900-luvun vaihteessa satamatöihin. Aikaisemmin hän oli ollut joitakin vuosia merillä.
Kalle Granathin näkökulma Reposaarelaisten elämään -muistelmissa (1990) kerrotaan värikkäästi Erkon elämästä.
Hän oli ollut lyhyen aikaa avioliitossa Ahlaisista kotoisin olevan Amanda Sofia Rintalan kanssa.
Erkko asui Kirkkokadun ja Kapteeninkadun kulmaan rajoittuvalla tontilla nro. 41. Aluetta kutsuttiin Plevnaksi.
Tontin takaosassa eteläpuolella oli pitkä talo, jossa Erkolla oli yläkerrassa pieni hellahuone. Talo purettiin n. 1948.
Tontin taloineen omisti stuuvari Axel Gustafsson. Hänen kuolemansa jälkeen sen osti kauppias Emil Sillanpää. Tontilla oli kolme melko isoa taloa joissa asui vuonna 1910 64 henkilöä. Huoneet olivat pääasiassa pieniä hellahuoneita.
Kartassa näkyy tontti nro 41, Plevna. 1940 luvun lopulla hän asui joitakin vuosia ”Ukkokodissa” Kirkkokatu 38 tontti nro 19.
Satamatöitä oli vain avovesikauden aikana. Talvisin kun Räpsöön sunti jäätyi, loppuivat myös sataman lastaustyöt.
Sata vuotta sitten purje- ja höyrylaivat eivät pystyneet liikkumaan jäisellä merellä. 1800-luvun loppu ja 1900-luvun alkuvuodet olivat Reposaarella vilkasta aikaa. Taloja rakennettiin ja jokaiseen pihaan tehtiin myös paskahuusi.
Erkko huomasi, että hänellä oli lyömätön etu muihin alan miehiin verrattuna; hänellä ei ollut hajuaistia. Hän hommasi hevosvetoiset rattaat ja lainasi tarpeen mukaan kauppiailta hevosia ja rupesi tyhjentämään huuseja sekä kuljettamaan roskia kaatopaikalle. Porin kaupunki järjesti kaatopaikka-alueen takarannalle. Tie kulki ”Pirtulinnan” ja urheilukentän välistä, ja nimettiin Erkon tieksi. Kaatopaikka sai nimen Erkon-krooppi.

Erkko harjoitti myös pienimuotoista liiketoimintaa kroopillaan. Lampaluotolaiset maanviljelijät Alenius, Santikko ja Erkkilä kävivät talvikeleillä hakemassa pelloilleen lannoitetta ja palkkioksi he toivat Erkolle perunoita. Reposaarella Erkon kroopilla alkoi jo satavuotta sitten nyt muodissa oleva kiertotalous.
Erkko ehti harjoittamaan tärkeää ammattiaan Reposaarella noin 50 vuotta, kunnes 1950-luvulla Reposaarelle tuli taloihin viemärit ja Erkonkin työt vähitellen loppuivat. Hän eläköityi 1948.
Reposaarelaisten nuorten miesten tapana oli ennen vanhaan lähteä pariksi vuodeksi merelle ja vanhana merimiehenä Erkko Raum-laisel aksentil ”praakkasi” nuorille miehille mielenkiintoisia tarinoita kaukomailta ja antoi hyviä neuvoja merimieselämää varten.
Erkko oli myös kova polttamaan piippua ja kun nuoret miehet tulivat mereltä takaisin saarelle, niin oli oikeastaan sääntö tuoda Erkolle toppa Doppelmanin piipputupakkaa.

Erkon työmaat: Ensimmäiset huusit rakennettiin Suomeen vasta 1700-luvulla. Silloin huomattiin niiden estävän tautien leviämistä tehokkaasti. Aikaisemmin ihmiset kävivät tarpeillaan kuka missäkin asuntojen, tallien tai liiterien takana.
Ennen viemäröintiä taloissa oli ns. ulkohuusit. Usein se oli tontin ensimmäinen rakennus, jota käytettiin jo rakennusaikana. Näitä huuseja oli pienistä yksireikäisistä jopa kymmenreikäisiin. Useampireikäiset rakennelmat olivat usein erotettu väliseinällä, jolloin naisilla ja miehillä oli omat osastonsa. Toisinaan pikkupojat avarsivat maailmankuvaansa katselemalla oksanreiästä naisten puolelle. Ilmeisesti siellä oli jotain salaperäistä nähtävää, joka herätti poikien uteliaisuuden.
Varsinainen toimitus huusin reiällä on samanlainen nykyajankin WC:issä, pyyhkimistapahtuma on kyllä hienostuneempi. On käytössä hienot WC-paperit, joihin asioinnin jälkeen takapuoli pyyhitään. Ennen WC-paperin keksimistä pyyhkiminen suoritettiin puutikulla taikka puulastulla. Sanomalehtien yleistyessä 1850-luvun jälkeen käytettiin siitä repäistyä paperipalasta. Vanhan muistitiedon mukaan Satakunnan Kansa -lehden paperi oli kovaa, mutta työväen Satakunnan Työ -lehti oli pehmeämpää ja sillä pyyhki paremmin. Siihen aikaan ei ollut bideitä tai suihkuja ja flanellikalsareihin saattoi muodostua ns. jarruraitoja. Ennen nämä hygieniaongelmat hoituivat lauantaina saunassa ja vaihdettiin puhtaat kalsarit. Toimituksen jälkeen fiinimmissä huusholleissa kädet pestiin pesufadissa. Vesi oli tietenkin haettava kaivosta ja saattoi olla, että pesu kuului vain hienomman väen rutiineihin….
HU.