Sienipeti / Sienipenkki kotipihaan - Sienten kasvatus

Описание к видео Sienipeti / Sienipenkki kotipihaan - Sienten kasvatus

Omassa pihassa komeileva sienipeti tai sienipenkki varmistaa suuren sienisadon kuivanakin kesänä.

Aivan kesäkuun ensimmäisinä päivinä sain viimein toteutettua suunnitelman omasta osterivinokaspedistä. Parikin ihmistä suositteli minulle Helsienen kertaalleen käytettyjä kasvatussäkkejä, joiden rihmastosta saa vielä runsaan sienisadon.

Sienipedin perustaminen - Sienten kasvatus

Hankin neljä kasvatussäkkiä ja yhden säkin Helsienen suosittelemaa olkipellettiä. Sain näistä rakennettua noin eurolavan kokoisen ja yhden lavankauluksen korkuisen sienipedin. Tein sienipedin kiltisti yrityksen ohjeen mukaan.

Turvotin pelletit ensin kunnolla vedessä ja ladoin lavankauluksiin vuorotellen murusteltua rihmastomassaa ja olkipellettiä. Pohjalle laitoin pahvia pitämään rikkaruohot loitolla. Asetin päälle myös vanhan rautakehikon pitämään uteliaat koirani poissa. Alkukesä oli kuiva, joten petiä oli kasteltava.

Sienipeti on hyvä perustaa varjoon, ja mieluiten niin, että sieniä pääsee keräämään kaikilta sivuilta. Itselläni oli hankaluuksia saada kauluksien väliin ja taakse kasvavat sienet kerättyä.

Tiesin, että sieniä voi tulla paljon kerralla, mutta silti sienien kasvuvoima yllätti minut heinäkuun puolessa välissä. Onneksi olin kotona putsaamassa, pilkkomassa ja pakastamassa sieniä. Kokeilin myös inkiväärisen säilykkeen tekemistä.

______________________________________________________
Netissä https://www.omavarainenvegaani.fi
Facebookissa   / omavarainenvegaani  
Instagramissa   / omavarainenvegaani  

Комментарии

Информация по комментариям в разработке