Ärjänsaari - Oulujärven helmi

Описание к видео Ärjänsaari - Oulujärven helmi

Tiedote 5.2.2016


Saarien suojelua myös kansalaiskeräyksin
Yhteisostosta ratkaisu Ärjänsaaren hakkuukiistaan?



Ekometsätalouden Liitto julkaisi tänään uudella videokanavallaan
Ärjänsaari - Oulujärven helmi -nimisen videon.

   • Ärjänsaari  -  Oulujärven helmi  

UPM:n 3.2.2016 järjestämässä tiedotustilaisuudessa professori Reijo
Heikkinen kertoo tietoja paikasta jota UPM hakkaa paraikaa myös tänään
5.2.2016.

Heikkinen tuntee Suomen saaret sillä hän on omien sanojensa mukaan kolunnut
peräti tuhannessa saaressa. -Ärjänsaari on kaikkien saarten joukossa aivan
ainutlaatuinen, Kainuun meren Riviera.



Heikkinen nosti esille myös Ärjänsaaren historian muinaisena saamelaisten
pyhänä paikkana, jossa merkityksessä se oli vielä 1500-luvulla.

Ekometsätalouden Liitto kummastelee, ettei tämäkään asia ole saanut sen
enempää yhtiötä kuin viranomaisiakaan miettimään hakkuiden aloittamisen
mielekkyyttä.
-Jos me suomalaiset haluamme osoittaa kunnioitustamme saamelaisille
suojelemme heidän pyhiä paikkojaan myös hallinnollisen saamelaisalueen
ulkopuolella, sanoo liiton varapuheenjohtaja, dokumentaristi Hannu
Hyvönen. Hänen ohjaamansa elokuva Last yoik in Saami forests? kertoo
saamelaisten metsätaistelusta Inarissa.
   • Last Yoik in Saami Forests?  


Soutuvaelluksista Suomen matkailun hittituote?

Hyvönen on itse souturetkeilyn harrastaja ja tehnyt aloitteita alan
kehittämiseksi maailmalla tunnetuksi matkailutuotteeksi.
-Uskon, että opastetut soutuvaellukset ovat se kaikkein kovin juttu, mitä
maamme voi tarjota ekoturismille, kaikki paikat kolunneille trekkaajille
ja elämysmatkailijoille.

-Tällaisia saaria, joissa yhä on ikimännikköä ja koskemattomuuden tuntua,
ei ole paljoa jäljellä. Jokainen niistä on järviluonnon, virkistyksen ja
matkailun aarresaari.

Kansalaiskeräys Ärjän ostamiseksi?

Suuryhtiöt ja metsähallitus ovat parturoineet kovalla kädellä
hallitsemaansa saariomaisuutta ja samalla tuhonneet arvoja ja
mahdollisuuksia. -Tarvittaisiin nopeasti saarimetsien suojeluohjelma,
jolla pelastettaisiin eri instrumenttien keinoin jäljelläolevat
saarimetsät virkistys ja matkailukäyttöön.

Hyvönen on sitä mieltä, että myös kansalaiset voisivat olla kiinnostuneita
osallistumaan rahoitukseen.

-Aion hiihdellä siellä lauantaina ja toivon näkeväni siellä myös muita
yhteisostosta kiinnostuneita ihmisiä, sanoo Hyvönen. -Uskon, että on
olemassa tahtotila pelastaa Ärjä vaikka sitten rahalla jos miljardivoiton
tehneellä pörssiyhtiöllä ei ole varaa kuunnella kansalaisten ääntä.

UPM ilmoitti keskiviikkona jatkavansa hakkuita kuutena päivänä viikossa
neljän hakkuukoneen ja neljän kuljetuskoneen voimin.

Lisätietoja:

Hannu Hyvönen
p. 0442003654

Комментарии

Информация по комментариям в разработке