Taliban - Mitä tapahtuu Afganistanissa?

Описание к видео Taliban - Mitä tapahtuu Afganistanissa?

Video kertoo Talibanin historian perustamisesta lähtien aina nykypäivään asti!

Video perustuu luotettaviin uutislähteisiin sekä historiakertomuksiin! Video ei sisällä väkivaltaista- eikä kyseenalaista materiaalia ja sitä voi käyttää hyvin opetuksessa opetuksessa!

Talibanin perustaminen ajoittuu ajanjaksoon, jolloin Neuvostoliitto miehitti Afganistania vuosina 1979-1989. Miehityksen aikana paikalliset löysivät yhteisen ideologian Islamista.

Neuvostoliiton vetäydyttä Afganistanista, maa ajautui sisällissotaan ja sen myötä erilaisiin lieveilmiöihin kuten korruptioon ja rikollisuuteen! Taliban perustettiin vuonna 1994 luomaan rauhaa sisällissodan turmelemalle Afganistanille. Toisaalta Talibanin pyrkimyksenä oli perustaa Afganistaniin Islamilainen valtio

Vuonna 1994 Mullah Omar perusti noin 50 seuraajansa kanssa ryhmän Kandaharin-kaupunkiin. Tästä alkoi Talibanin leviäminen kaikkialle Afganistaniin ja lopulta maan pääkaupunki Kabuliin! Vuonna 2001 Yhdysvallat liittolaisineen iske maahan ja ajoi Talibanit pois vallasta. Tästä alkoi ajanjakso, jonka aikana Taliban toimi ainoastaan sissisodan-keinoin..

Vuoden 2021 aikana Taliban on vahvistunut ja lopulta ottanut hallintaansa koko maan!

Videolla pohditaan mitä tämä merkitesee Afganistanilaisille ja millainen on esimerkiksi naisen asema tulevan Taliban hallinnon alaisuudessa.

💰Petterin kanavan virallinen tukija Northcrypto (sis. Affliate-linkin)💰

Kiinnostaako sua Bitcoin ja muut kryptovaluutat? Jos vastaus on kyllä, niin suosittelen tutustumaan suomalainen Northcrypton palveluihin! Kyseessä on kotimainen ja 100 % luotettava palvelu.

Northcrypto on ainoa suomalainen virtuaalivaluuttapörssi, mitä itse käytän!

➡️ Linkki Northcryptoon: https://www.northcrypto.com/signup/ir...

Timestampit:

0:00 Intro
1:17 Talibanin perustaminen
3:59 Mistä Taliban sai rahoitusta sodankäyntiin?
4:35 Ensimmäinen valtakausi (1996-2001)
8:29 Taliban kukistetaan
9:17 Sissisota
11:34 Yhdysvallat vetää joukkonsa pois Afganistanin alueelta
13:04 Taliban nousee uudelleen valtaan
15:06 Miltä Afganistanin tulevaisuus näyttää?


Liity Petterin kanavan viralliseksi tukijaksi! Kanavajäsenet saavat myös extra-sisältöä!
   / @pmikkonen  

🙏 Kiitos että katsoit videon! Se merkitsee minulle todella paljon! 🙏

🙊 TUU JUTTELEEN

📷Instagram: www.instagram.com/petterimikkonen
🐦Twitter: www.twitter.com/PMMikkonen
📓 Facebook: www.facebook.com/petterimikkonenvlog
🕹️ Discord:   / discord  
💌 Sähköposti: [email protected]

👕Kauppa: https://shop.spreadshirt.fi/pmcrue/
🚀Liity sisäpiiriin: https://petterimikkonen.activehosted....

VIDEON LÄHTEET:

🎵 Musiikki: Epidemic Sound
🖼️ Kuvitus: Storyblocks, Pixabay, Shutterstock
📰 Kirjalliset lähteet:

https://www.petterimikkonen.fi/mika-o...

🎬Uusi video: Tiistai, torstai ja sunnuntai klo 14

💰 Kaupalliset yhteistyöpyynnöt: [email protected]

#taliban #Afganistan #dokumentti

Комментарии

Информация по комментариям в разработке